13.03.2025
asiantuntijabrändiviestintä
Uudet kanavat syntyvät ja vanhat uudistuvat vastaamaan yleisöjen tarpeita yhä nopeammin – kuka muistaa vielä, kun Threads saapui Eurooppaan hirveällä ryminällä joulukuussa 2023, kun monet etsivät vaihtoehtoja asiantuntijoiden suosiossa olleelle vanhalle Twitterille? Kuinka moni pani merkille, että LinkedIn saatiin pitkän odotuksen päätteeksi suomen kielelle syksyllä 2024, mikä teki alustasta entistä saavutettavamman. Samaan aikaan algoritmit kehittyvät ja sisältöjen merkitys muuttuu, mikä haastaa asiantuntijoita viestimään tavalla, joka tavoittaa oikean yleisön oikeaan aikaan. Miten siis asiantuntijaviestijän kannattaa valmistautua some-alustojen muutoksiin ja mitä kannattaa tänä vuonna ottaa huomioon?
Algoritmit ovat sosiaalisen median näkymättömiä portinvartijoita, jotka määrittävät, mitä sisältöjä käyttäjät näkevät. Vuonna 2025 algoritmien roolia sekä sosiaalisen median näkyvyyden tavoitteita täytyy tarkastella yhä tiiviimmin. Algoritmit ohjaavat käyttäjille entistä enemmän lyhyitä, mukaansatempaavia sisältöjä, jotka herättävät keskustelua ja sitoutumista sekä ennen kaikkea saavat käyttäjät pysymään alustalla. Viestin kohdentaminen oikeaan aikaan, oikeaan kanavaan ja oikeille yleisöille on oltava yhä tarkempaa ja harkitumpaa. Koska algoritmi muskeleineen määrittelee, millainen sisältö kanavissa menestyy, ei sitä vastaan kannata taistella. Sen sijaan asiantuntijaviestijän kannattaa opetella algoritmien perusasiat ja pelata niiden kanssa samalla puolella. Voittavat sisällöt valikoituvat sen mukaan, mihin yleisö ensisijaisesti sitoutuu. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
Ajankohtaisuus ja relevanssi: Algoritmit suosivat sisältöjä, jotka ovat ajankohtaisia ja kiinnostavia yleisölle. Voittavat sisällöt valikoituvat sen mukaan, mihin yleisö ensisijaisesti sitoutuu.
Vuorovaikutus ennen kaikkea: Pelkkä viestin julkaiseminen ei riitä, vaan keskusteluun osallistuminen ja aidon vuorovaikutuksen aikaansaaminen vauhdittaa sisältösi menestystä.
Kokeileva sisältöstrategia: Koska algoritmit muuttuvat jatkuvasti, asiantuntijaviestijän on oltava valmis kokeilemaan ennakkoluulottomasti erilaisia sisältömuotoja ja analysoimaan niiden toimivuutta.
Sosiaalisen median käyttäjät odottavat yhä kekseliäämpää ja monipuolisempaa sisältöä. Asiantuntijaviestinnässä tämä tarkoittaa, että on avattava monikanavaisten, ja ehkä jopa oman mukavuusalueen ulkopuolelle menevien sisältömuotojen mahdollisuudet. Pelkillä satunnaisilla blogeilla tai tekstijulkaisulla harva enää menestyy tai erottautuu, vaan tarvitaan koukuttavaa ja laadukasta visuaalista ja interaktiivista sisältöä. Vuonna 2025 on tärkeää panostaa niihin kanaviin, missä omaa tavoitettasi vastaavat kohdeyleisöt viettävät aikaa ja tehdä sisältöjä siitä näkökulmasta, mitä juuri sinun yleisösi haluaa kuluttaa.
Asiantuntijan on oltava helposti lähestyttävä, inhimillinen ja samaistuttava. Viestintään on lisättävä mahdollisimman usein omalta osaamisalueelta ajankohtaisia näkemyksiä sekä aitoa lisäarvoa. Vuorovaikutus on vuonna 2025 entistä tärkeämpi osa asiantuntijaviestintää. Keskusteluun osallistuminen, kysymyksiin vastaaminen ja yleisön huomioiminen tekevät viestinnästä vaikuttavaa, ja se kantaa hedelmää myös asiantuntijan edustaman työnantajan brändimielikuvaan. Miten siis onnistun käytännössä?
Käytä ääntäsi ja esiinny lyhytvideoilla: Videoiden suosio jatkaa kasvuaan siinä missä audiosisältöjenkin. Tällaiset mediat luovat asiantuntijoille persoonallisen väylän esitellä osaamistaan tiiviissä ja helposti lähestyttävässä muodossa
Interaktiivisuus: Tee sisältöjä, jotka kannustavat keskusteluun tai erilaisiin toimintoihin. Julkaise kyselyitä ja äänestyksiä tai pyydä mielipidettä seuraajiltasi.
Aidot tarinat, kokemukset ja informaatio: Henkilökohtaiset kokemukset ja tarinat herättävät luottamusta ja kiinnostusta. Jos mieluummin jaat tutkittua tietoa kuin tarinoita, voit tehdä sen houkuttelevasti ja visuaalisesti vaikkapa infografiikkana.
Sosiaalisen median muutokset voivat tuntua toisinaan liian nopeatempoisilta, mutta muuttuvat alustat tarjoavat myös valtavasti mahdollisuuksia asiantuntijaviestinnän kehittämiseen ja erottautumiseen. Pysyt varmasti pelissä mukana, kun suhtaudut suunnittelutyöhön ennakoivasti. Viestinnän strategiatyö ei ole enää pelkästään yritysviestinnän heiniä, vaan myös asiantuntijabrändin kehittämisen olennainen osa. Algoritmien ymmärtäminen, monipuolisten sisältöjen hyödyntäminen ja aito vuorovaikutus auttavat asiantuntijaa tavoittamaan oikean yleisön ja vahvistamaan omaa asiantuntijabrändiään.