06.10.2023

viestintäasiantuntijabrändi

Asiantuntijaviestintä: 5 laadukasta vinkkiä

Miten astua esiin asiantuntijaviestijänä? Täältä löydät viisi vinkkiä, joiden avulla onnistut aloittamaan vaikuttavan viestintäsi.

Olemme joutuneet opettelemaan uusia tapoja viestiä viimeisten vuosien aikana, ja uudesta opitusta on tullut meille normi. Etätyöskentely, -vuorovaikutus ja virtuaalikahvittelut ovat imaisseet meidät mukaan maailmaan, jossa sanaton viestintä on jätetty hieman tahtomattammekin menneisyyteen. Tänä päivänä suuri osa keskusteluista ja vuorovaikutuksesta käydään digitaalisissa kanavissa ja tunteet ilmaistaan pahimmassa tapauksessa pelkästään tulkinnanvaraisten emojien avulla. Ruutujemme takaa emme pysty välittämään viestintää kehollisesti, saati ilmaisemaan asioita tietyllä äänenpainolla. Kirjallisesta viestinnästä on tullut merkittävä osa meidän kaikkien arkea. Viimeistään nyt asiantuntijoiden kannattaa panostaa oman viestintänsä laatuun ja kehittämiseen sekä viestinnän monipuolistamiseen. Uskotko, että voisit jakaa asiantuntijuuttasi laadukkaasti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa?  

Kuuluisa julkaisukynnys ei ota madaltuakseen

Aloittaminen on vaikeinta, sillä pitäisi astua esiin aktiivisena viestijänä oman profiilikuvansa takaa. Sosiaalisessa mediassa mahdollisuus todellisen identiteetin peittämiseen aktivoi liikkeelle myös heitä, jotka eivät muuten uskaltaisi esiintyä viestijöinä. Tämä on hyvä ja huono asia. Keskustelun herääminen on aina hienoa, mutta kaikki keskustelu ei aina ole laadukasta. Kun piilottelemme profiilikuviemme takana, on helpompi vapauttaa keskusteluihin sammakoita, jotka kasvotusten jäisivät varmasti suuhun. 

Positiivinen puoli digitaalisessa viestinnässä sen sijaan on se, että myös hieman aremmat asiantuntijat rohkaistuvat keskustelemaan ja jakamaan oikeasti hyviä ja laadukkaita mielipiteitä sekä tutustumaan ja verkostoitumaan uusiin ihmisiin. Rohkeus lisääntyy ja viestinnän vaikuttavuus alkaa kasvaa. 

Jos olet tilanteessa, jossa olet juuri astumassa julkaisukynnyksesi reunan yli ja uskaltautumassa viestinnän aloittamiseen, lue nämä vinkit aloittaaksesi onnistuneesti. Siirryt hiljalleen ajatuksesta ”kuinka minä voin sanoa mistään mitään” siihen ajatukseen, että ”olen alani asiantuntija ja keskustelen aiheesta verkostojeni kanssa mielelläni.” 

Vinkit laadukkaaseen asiantuntijaviestintään

  1. Asiantuntijaviestinnän harjoittelun voi aloittaa pienestä. Salakavalasti alat viestiessäsi rakentaa myös omaa asiantuntijabrändiäsi. Aloita viestintäsi tutkailu yhdessä kanavassa, kuten LinkedInissa. Kerää sitten rohkeutta vuorovaikuttaa muiden keskustelunavauksissa, ja jatka siitä hiljalleen julkaisemaan esimerkiksi työnantajayrityksesi nostoja omin saatesanoin. 

  2. Jalosta asiantuntijaviestintääsi listaamalla ylös oma ydinosaamisesi ja vahvuutesi. Mieti, miten kerrot osaamisestasi ja asiantuntijateemoistasi persoonallisella tavalla. Ole oma itsesi ja unohda roolit, vaikka viestitkin ammatillisesti. Haluat tavoittaa itsesi kaltaisia, sinuun samaistuvia ihmisiä, jotka arvostavat persoonallista otettasi. Jos et ole ihan varma, miltä asiantuntijaviestintäsi tulisi kuulostaa, voit hakea oman organisaatiosi arvoista ja äänensävystä alkuun tukea. 

  3. Muista, että olet aina vastuussa omista sanoistasi. Asiantuntijaviestinnän tärkeimpiä asioita ovat luotettavuus, laatu ja vaikuttavuus. Oikealta tuntuvat sanavalinnat ja lähdekritiikki on hyvä pitää aina takataskussa. Erityisen tärkeää se on silloin, jos otetaan kantaa ajankohtaisiin ja yhteiskunnallisesti vaikuttaviin asioihin.

  4. Viestintään kannattaa valmistautua huolellisesti, ja sen suunnittelu on myös tavoitenäkökulmasta tärkeää. Hyvin suunniteltu viestintä auttaa asiantuntijaa pääsemään tavoitteisiinsa helpommin, eikä väärille yleisöille tule puhuneeksi lämpimikseen turhaan. Valitse suunnitelmalliselle viestinnälle tavoite, näkökulma ja sopiva kohdeyleisö jo varhaisessa vaiheessa.

  5. Keskustele avoimesti ja osoita, että olet kiinnostunut alasta, jonka asiantuntijana toimit. Unohda ammattijargon. Sinua kuunnellaan siksi, että osaat viestiä asiastasi selkeästi ja helposti. Yksinkertaistaminen ja tiivistäminen toimii, ja se antaa asiantuntijasta helpommin lähestyttävän vaikutelman. Voit ajatella, että jargonin viljeleminen tekee viestinnästäsi asiantuntevaa, mutta oikeastaan se tekee siitä vain hankalaa, väsyttävää ja hieman luotaantyöntävää kaikille muille paitsi kollegoillesi, jotka ymmärtävät viestisi. 

Jaa viestiäsi ja kasva alasi luotettavaksi asiantuntijaksi laajalle yleisölle

Luotettavaa asiantuntijaviestintää kaivataan – nyt ehkä enemmän kuin koskaan. Ihmiset etsivät tietoa ja luotettavia lähteitä verkosta. He haluavat keskustella juuri sinun kanssasi, joka ymmärrät syvällisesti lääketiedettä, IT-alaa, kiinteistönvälitystä tai vakuuttamista. He haluavat oppia uutta taloudesta ja sijoittamisesta, palvelumuotoilusta ja kestävästä kehityksestä. Tule siis rohkeasti mukaan viestimään digitaalisiin kanaviin ja kerro siitä mitä osaat. Ennen kuin huomaatkaan, kiinnostavia nostojasi arvostetaan ja sinua seuraa joukko ihmisiä, jotka jakavat mielipiteesi, luottavat asiantuntijuuteesi ja mahdollistavat innostuksellaan asiantuntijabrändisi kasvun kohti alasi ajatusjohtajuutta. 

Teksti julkaistu alun perin Kollega.fi verkkolehdessä huhtikuussa 2022. Tekstiin tehty muutoksia, päivityksiä ja korjauksia ennen julkaisua Viestintä Ruuti Oy:n verkkosivulla. 

Linkki alkuperäiseen tekstiin: https://kollega.fi/2022/04/viisi-vinkkia-laadukkaaseen-asiantuntijaviestintaan/ 

Lisää aiheesta

Logo

Viestintä Ruuti Oy

y-tunnus 3258009-7
riina.kruut[at]viestintaruuti.fi
+358 40 7773392

Seuraa somessa