19.04.2023

viestintämarkkinointi

Vieraskynä: Markkinointiharjoittelijan matkassa, osa 2

Markkinointiharjoittelijan matkassa -blogissa pääset seuraamaan kasvuani markkinoinnin ja viestinnän ammattilaiseksi!

Markkinointiharjoittelijan matkassa -blogin toisessa osassa kerron suhteestani kirjoittamiseen ja tekstin tuottamiseen. Pohdin, millainen olen itse kirjoittajana, ja miltä erilaisten tekstien parissa työskentely on tuntunut. Pohdin myös työharjoittelun kautta saatuja oppeja ja vinkkejä, joiden avulla olen kehittynyt ja pystyn jatkossakin kehittymään kirjoittajana.

Minusta olisi voinut tulla bloggaaja

Olen aina kokenut olevani ”ihan ok” kirjoittaja ja esimerkiksi koulussa tekstejäni on kehuttu. Olen myös saanut niistä hyviä arvosanoja, mutta ei kirjoittaminen mikään intohimo ole minulle koskaan ollut. Koulussa erilaisten esseiden ja raporttien kirjoittaminen on ollut lähinnä sellaista pakonomaista suorittamista, enkä ole koskaan sen suuremmin nauttinut niiden tekemisestä.

Ensikosketukseni kirjoittamiseen oli kultaisina teinivuosina, kun innostuin kirjoittamaan blogia. Silloin bloggaaminen ei ollut vielä mikään kummoinen juttu, mutta kaikki ”coolit tyypit” piti blogia. Pidin blogia vähän kaikesta - yökyläilyistä, kavereiden kanssa hengailusta ja ihan tavallisesta teinitytön arjesta. Kuvat blogiin otettiin tietysti uudella joululahjaksi saadulla järkkärillä. Valokuvaus oli myös iso osa elämää silloin ja kannoin kameraa mukana ihan joka paikkaan. Ikuistin tärkeitä hetkiä talteen muun muassa koulumatkoista ja ostarilla hengailusta.

Blogini ei saavuttanut koskaan mitään suurta suosiota, mitä en kyllä ihmettele. Lukijakuntani koostui lähinnä kavereista ja muutamista hyvän päivän tutuista. Kiinnostukseni bloggaamiseen loppui kuitenkin melkein yhtä nopeasti, kun se alkoikin. Näin jälkikäteen olen miettinyt, olisiko bloggaamisen jatkaminen ja blogin parantelu tehnyt minusta lopulta tämän päivän kuuluisan somevaikuttajan?

Itsekriittisyys hankaloittaa tekstin tuottamista

Kuulostaa turhauttavalta – ja sitä se onkin. Itsekriittisyys ja täydellisyyden hakuisuus ovat isoimpia heikkouksiani ja ne näkyvät lähes kaikessa tekemisessäni. Olen kamppaillut niiden kanssa välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän, mutta nyt opiskelun ja työharjoittelun aikana ne ovat muistuttaneet minua olemassaolostaan. Varsinkin opinnäytetyötä tehdessäni. Käytän erityisesti kirjoittamista vaativiin tehtäviin aivan liian monta tuntia aikaa, koska niitä pitää hinkata aina muka täydellisyyteen asti, ja koska ”ihan hyvä” ei riitä.

Haasteena tekstin tuottamisessa itsekriittisyyden lisäksi on yleensä se, että päässä on liikaa ajatuksia, joita on vaikea pukea sanoiksi ja tekstiä ei vaan synny. Teksti saattaa lähteä helposti myös rönsyilemään, jolloin pakka hajoaa ja koko homma alkaa alusta. Välillä on siis vaikeaa olla tyytyväinen omaan tekstiin.

Taistelu itsekriittisyyttä vastaan on kovaa ja vaatii paljon keskittymistä. Itseään täytyy tasaisin väliajoin muistuttaa siitä, että ei tarvitse olla täydellinen voidakseen olla hyvä. Kaiken ei aina tarvitse olla mestariteokseksi hiottua, ja harvoin mikään onkaan. Täytyy myös oppia muuttamaan vastoinkäymiset vahvuudeksi, ja antaa itselleen lupa epäonnistua. Tekstin tuottaminen helpottuu kyllä, kun vain muistaa luottaa omaan tekstiin ja itseensä kirjoittajana.

Tekstien parissa työskentely

Tavallaan ironista, että nykyään haluan työskennellä tekstien parissa. Työharjoitteluni aikana olen päässyt tekemään monipuolisesti erilaisia tekstisisältöjä ja se on ollut ihanaa ja opettavaista, mutta samalla haastavaa. Alun pienten itsekriittisyyteen liittyvien haasteiden jälkeen tekstien tuottaminen on kuitenkin helpottunut, sillä olen saanut Riinalta älyttömän paljon vinkkejä ja tukea kirjoittamiseen.

Ensimmäisen Vieraskynä-tekstin jälkeen, käytiin Riinan kanssa läpi kirjoitusprosessia ja fiiliksiä siitä, miltä ensimmäisen ”oikean blogitekstin” kirjoittaminen tuntui. Koska tekstin tuottaminen oli vielä suhteellisen hidasta ja epävarmaa, pääsin treenaamaan kirjoittamista lisää. Sain tehtäväksi uuden blogitekstin vähän tutummalla teemalla, jotta saisin treeniä ja varmuutta omaan tekemiseen. Riinan kannustuksen ja vinkkien lisäksi sain kirjoittamisen tueksi Ruudinkeksijän blogireseptin. Se toimi oppaana blogitekstin suunnittelusta aina viimeistelyyn asti. Juuri tällaiset jutut ovat yhteistyömme helmiä. Jos joku asia tuntuu epävarmalta tai vaikealta, sitä treenataan ja siinä kehitytään - ja siitä markkinoinnin työharjoittelussa kai onkin kyse!

Olen oppinut tällä matkalla jo ihan älyttömästi ja mukaan on tarttunut kultaakin arvokkaampia tuliaisia. Paljon on kuitenkin vielä opittavaa ja erityisesti haluan kehittyä paremmaksi kirjoittajaksi. Onneksi kirjoittamaan oppii kirjoittamalla. Haluan myös lisää varmuutta omaan tekemiseen sekä oppia päästämään irti turhasta itsekriittisyydestä. Pienin askelin, yksi asia kerrallaan kohti tavoitteita.


- Tia Lindqvist, markkinoinnin opiskelija, Haaga-Helia

Lisää aiheesta

Logo

Viestintä Ruuti Oy

y-tunnus 3258009-7
riina.kruut[at]viestintaruuti.fi
+358 40 7773392

Seuraa somessa