25.07.2024
viestintäruudinkeksijämarkkinointi
Harjoittelijana viestintätoimistossa -blogisarjan toisessa osassa jaan kokemuksiani arjesta Viestintä Ruutilla. Kerron kuinka olen tutustunut tekoälyavusteiseen sisällöntuotantoon, mikä työharjoittelussa on ollut parasta, ja millaisia ajatuksia minulla on loppuharjoittelun suhteen.
Työharjoitteluni Viestintä Ruutilla on alusta asti ollut hyvin itsenäistä ja joustavaa. Olen saanut säännöllistä ohjausta, mutta muuten olen voinut itse aikatauluttaa työni ja määritellä työaikani, kunhan sovituista deadlineista pidetään kiinni. Vastuuta on annettu vähitellen ja sopivissa määrin.
Olen päässyt syventämään osaamistani erityisesti sisällöntuotannon saralla. Työviikkoni koostuu pääasiassa rutiinitehtävistä, kuten ajastettujen ja maksullisten sisältöjen luomisesta Meta-alustalle. Lisäksi olen kirjoittanut tekstejä Viestintä Ruutin verkkosivuille, suorittanut some-kanavien auditointeja ja avustanut Ruutilaisia kuvauksissa. Olen saanut tehdä monenlaisia työtehtäviä, joiden kautta on selkeytynyt kuva siitä, millaista työskentely markkinointi- ja viestintätoimistossa on.
Tekoäly on osoittautunut erittäin hyödylliseksi työkaluksi sisällöntuotannossa. Kirjoitin aiheesta Viestintä Ruutin LinkedIn-uutiskirjeeseen, jossa esitin tapoja, joilla yritykset voivat hyödyntää tekoälyä markkinoinnin suunnittelussa. Voit tilata Viestintä Ruutin LinkedIn -uutiskirjeen tästä. Itse olen käyttänyt tekoälyä apuna tekstien ideointiin ja jäsentelyyn, mutta viime kädessä turvautunut mieluummin kollegoiden apuun.
Ruutilaisilta saatu palaute onkin ollut työharjoitteluni parasta antia. Erityisen arvokasta se on silloin, kun ajatus on mennyt solmuun tai kun itse sokaistuu omalle tekstilleen. Kollegoilta saatu palaute on auttanut näkemään tekstieni vahvuudet ja kehityskohdat. Tällainen vuorovaikutus kiteyttää mielestäni sen, mistä työharjoittelussa oikeastaan on kyse: oppimisesta, kasvusta ja itsensä kehittämisestä yhteistyön ja asiantuntevan ohjauksen kautta.
Viimeinen etappi opinnoissani on alkanut, sillä olen aloittanut opinnäytetyön tekemisen! Työssäni tutkin, miten lakisääteisesti määriteltyjen toimialojen yritysten markkinointiviestintä vaikuttaa toimihenkilöiden asiantuntijaviestintään ja sen kehittämiseen. Tarkoituksena on selvittää, vaikeuttaako markkinointiviestinnän puute asiantuntijaviestinnän aloittamista ja toisaalta, kannustaako hyvin hoidettu markkinointiviestintä työntekijöitä oman asiantuntijaviestinnän tekemiseen. Toimeksiantajana tälle työlle on Viestintä Ruuti.
Koska työharjoitteluni Viestintä Ruutilla lähenee myös loppuaan, olen miettinyt tavoitteitani tälle viimeiselle vaiheelle. Yksi konkreettinen tavoite on kehittää omaa asiantuntijaviestintääni. Aionkin keskittyä jatkossa erityisesti LinkedIn-tiliini, ja aloittaa vähitellen oman ammatillisen verkoston rakentamisen.
-Tuuli Pesonen, markkinoinnin opiskelija, LAB-ammattikorkeakoulu