Talent Mapping on ihmisläheinen ja ketterä suorahakukonsultointiin erikoistunut yritys, jonka asiantuntijat auttavat organisaatioita löytämään juuri oikeat osaajat tarvittaviin avaintehtäviin kymmenien vuosien ja satojen onnistuneiden rekrytointien kokemuksella.
Keväällä 2024 Talent Mapping aloitti viestintämatkansa uudistamalla ja raikastamalla brändinsä visuaalisen ja äänensävyllisen ilmeen. Toteutimme suunnittelua yhdessä Pavagrafian kanssa, ja samoihin aikoihin aloitimme myös jatkuvan sisältömarkkinoinnin strategiatyön ja tuottamisen. Markkinointiviestinnän tavoitteena on alusta asti ollut brändin tunnettuuden kasvattaminen, asiantuntijoiden ammattitaidon nostaminen sekä alan ajatusjohtajaksi kasvaminen.
Yhteistyö alkoi markkinointistrategian kirkastamisella ja sisältösuunnitelman laatimisella, joka ensisijaisesti keskittyi orgaaniseen sisällöntuotantoon ja viestintään LinkedInissä. Kanavavalinta oli helppo, sillä LinkedIn on suorahakukonsulteille tärkeä työkalu – kanava sopii sekä asiakaskunnan, eli pk-yritysten ja suurten organisaatioiden päättäjien, että asiantuntija- ja johtotehtävissä työskentelevien potentiaalisten kandidaattien tavoittamiseen.
Talent Mappingin LinkedIn-sisältöjen kulmakiviä ovat uutiskirje sekä laadukas asiantuntijaviestintä. Sisällöissä käsitellään työelämän ja henkilöstöresursoinnin ajankohtaisia teemoja sekä tarjotaan tuoreita näkökulmia niin rekrytoijalle kuin rekrytoitaville.
LinkedInin markkinointiviestinnän lisäksi Talent Mappingin verkkosivuilla ja kollega.fi -verkkolehdessä julkaistut asiantuntijablogit ovat olleet myös olennainen osa yrityksen markkinointiviestintää ensimmäisen yhteistyövuotemme aikana.
Brändiuudistuksen myötä yrityksen verkkosivut uudistettiin. Viestintä Ruuti toteutti yhteistyökumppaneidensa kanssa verkkosivujen uudistuksen sekä tuotti sivuston teksti- ja kuvasisällöt.
Sivuston teknisestä toteutuksesta vastasi Maineva Oy:n Anastasiia Nevalahti ja yrityksen uudet brändi- ja henkilökuvat on kuvannut Julia Jahkola. Viestintä Ruuti puolestaan vastasi tekstisisältöjen tuotannosta. Suunnittelemme ja tuotamme yhdessä Talent Mappingin asiantuntijoiden kanssa myös verkkosivujen blogitekstit.
Ensimmäisen vuoden tulokset ovat vaikuttavia. Esimerkiksi perinteisistä mittareista seuraajamäärä on kasvanut LinkedInissä yli 60 % täysin ilman maksettua mainontaa.
Ensimmäisen vuoden aikana orgaaniset LinkedIn-sisällöt ovat tavoittaneet lähes 21 000 tiliä ja julkaisuihin on reagoitu pian 600 kertaa. Seitsemännen julkaisun jälkeen uutiskirjeen tilaajamäärä lähestyy 450 henkilöä. Jokaisen uuden julkaistun uutiskirjeen myötä tilaajamäärä on kasvanut kymmenillä uusilla tilaajilla.
“Viestintä Ruutin ja Talent Mappingin yhteistyön aikana freesauksen on saanut visuaalisen ilmeen lisäksi myös äänensävymme! Aloitimme aivan alusta rakentamaan digitaalista läsnäoloa sisältömarkkinoinnilla, ja olemme onnistuneet konkreettisesti: seuraajamäärämme ovat kasvaneet ja sisältöjämme myös kulutetaan. Riinan ja Tiinan kanssa on todella helppo ja hauska työskennellä – vuorovaikutus on välitöntä ja avointa, saamme nopeasti vastauksia. Yhteistyö on suunnitelmallista ja hyvin aikataulutettua.”
Katja Hyytiäinen, Talent Mapping toimitusjohtaja.
Tämä sivusto käyttää evästeitä
Käytämme evästeitä, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän käyttäjäkokemuksen. Seuraamme myös sivustomme käyttäjätilastoja (Google Analytics.)