Läntisen Uudenmaan laajalla alueella vaikuttavan Sp-Kodin alueellinen markkinointiviestintä tehokkaaksi ja tavoittavaksi

Lohjan, Vihdin, Nummelan, Kirkkonummen, Karkkilan ja Veikkolan alueilla toimiva Sp-Koti Valoa aloitti yhteistyön Viestintä Ruutin kanssa keväällä 2022. Sosiaalisen median sisällöntuotannossa haluttiin ensisijaisesti korostaa alueellista asiantuntemusta ja monipuolista otetta välittäjäntyöhön: tiimin sisältä löytyi ammattitaitoa niin asunto-osakeyhtiöiden, kiinteistöjen kuin mökkienkin välityksestä ja läntisen Uudenmaan jatkuva alueellisen elinvoiman kehittyminen toi potentiaalisia asukkaita ja kodinvaihtoa harkitsevia yhä enemmän Sp-Kodin asiakkaiksi. 

Joulukuussa 2022 Sp-Koti Valoaa tuli luotsaamaan toimitusjohtajan rooliin Janne Vermasheinä. Suunnittelimme yhdessä viestinnällistä linjaa ja kirkastimme strategiaa lähemmin tukemaan liiketoiminnallisia tavoitteita, jotka uudistuivat uuden toimitusjohtajan myötä. 

Markkinointi keskittyi laadukkaan palvelun tarjoamiseen sekä tuoreen lanseerauksen; LOISTE-palvelupaketin nostamiseen. Lisäksi markkinointiviestintään tuli mukaan myös pidemmät sisällöt artikkelien muodossa ja Länsi-Uudenmaan Säästöpankin kanssa aloitettiin tekemään tiiviimpää yhteistyötä näkyvämmin sosiaalisessa mediassa. Länsi-Uudenmaan Säästöpankki omistaa Sp-Koti Valoan, joten asiakkaita kohdataan ja heidän tarpeensa ratkaistaan myös aidoissa kohtaamisissa. 

Sosiaalisen median sisältömarkkinointi toi onnistumisia näkyvyydessä monella tapaa

Valitut sosiaalisen median kanavat ja toisinaan tehdyt maksetut mainoskampanjat toivat hienoja tuloksia, ja yksi näkyvimmistä tuloksista oli rekrytoinnissa. LinkedIn-mainonta toi laadukkaita klikkauksia ja kiinnostuneita silmäpareja, ja Facebookin kautta avattiin hyviä keskusteluja yhteistyöstä. 

Myös LOISTE-palvelupaketin lanseeraus sekä Sp-Koti Veikkolan toimipisteen avajaiset olivat onnistuneita markkinointitoimenpiteitä jatkuvan orgaanisen markkinoinnin rinnalla. 

Keväällä 2024 yhteistyömme jatkuu yhä, ja toisinaan toteutamme yhteistyössä kumppaniverkoston kanssa yksittäisiä projekteja, kuten esimerkiksi video- ja valokuvauspäiviä tai henkilöstön asiantuntijaviestinnän koulutuksia. Pääsemme lisäksi toteuttamaan viestintäsuunnitelmaa yhdessä Säästöpankin kanssa, kun Sp-Koti Valoa laajentaa palveluita uusille toimialueille! 

Yhteistyökumppanin kommentit:

“Yhteistyö on sujunut erinomaisesti! Markkinoinnin ja viestinnän toimenpiteiden avulla olemme ottaneet tunnettavuuden osalta isoja askeleita eteenpäin. Tavoitteenamme on ollut ammattimaisen, kaikilla osa-alueilla laatuun panostavan strategian viestintä monikanavaisesti. Markkinointiviestinnän toimenpiteet on huomioitu ja ne ovat saaneet kiitosta niin asiakkailta, työntekijöiltä kuin muiltakin sidosryhmiltä. Itse annan ison arvon sille, että arjessa yhteistyö Viestintä Ruutin kanssa näyttäytyy itseohjautuvana, eikä jokaiseen yksityiskohtaan ja valintaan ole tarpeen puuttua. Tämän mahdollistaa tietenkin kokemusten kautta syntynyt luottamus ja yhteisesti huolella suunnitellut tavoitteet ja toimintasuunnitelman suuret linjat.” Janne Vermasheinä, toimitusjohtaja

Tutustu tarkemmin Sp-Kodin toimipisteisiin tai seuraa Sp-Kodin matkaa sosiaalisessa mediassa!

Instagram: Valoa Kodit LKV (@spkotivaloa)

Facebook: Valoa Kirkkonummi | Valoa Lohja | Valoa Nummela

LinkedIn: Sp-Koti Valoa

Logo

Viestintä Ruuti Oy

y-tunnus 3258009-7
riina.kruut[at]viestintaruuti.fi
+358 40 7773392

Seuraa somessa